Tuhannet nuoret naiset ovat osallistuneet Au Pair ohjelmiin. Monille se on ollut palkitseva kokemus, mutta on tärkeää tietää mihin on ryhtymässä ennen kuin tekee päätöksen osallistumisesta. Au Pair Safety and Security koulutus on aloitettu vuonna 2007 paljon kaivattuna koulutuksena kulttuurien vaihdoksessa keskittyen voimakkaasti turvallisuuden eri osa-alueisiin. HSI Groupin koulutuksen osallistujat lähtevät Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Isoon-Britanniaan pitämään huolta siellä asuvien perheiden lapsista asuen heidän kodissaan lyhyemmistä aina 12 kuukautta kestäviin jaksoihin.
"Au pair" on ranskaa ja tarkoittaa "tasavertaisena" muistuttaen isäntäperheitä että vaikka au pair onkin työntekijä, kansainvälistä vierasta tulisi kohdella kuin perheenjäsentä. Säännöt ovat yleensä hyvin selvät: au paireille annetaan käyttöön oma huone, ateriat, korvaus, joka on sidottu minimipalkkaan, puolitoista päivää vapaata viikossa sekä kokonainen viikonloppu joka kuukausi sekä kahden viikon palkallinen loma. Näiden perusasioiden jälkeen on vielä olemassa tietenkin kysymykset au pairin turvallisuudesta. Jo mainittujen asioiden lisäksi isäntäperheen tulee antaa tarvittava tieto kaupungista sekä alueen vaaroista, kuten kapunginosista joissa tapahtuu enemmän rikollisuutta, jotta au pair tietää mitä tulisi välttää turvallisuuden takia.
Au Pair Safety and Security koulutus Au Pair Safety and Security on koulutus, mikä keskittyy kulttuuriin sekä turvallisuuteen Yhdysvaltoihin/Kanadaan/Isoon- Britanniaan sekä muihin maihin isäntäperheisiin matkustaville.
Au pair Safety and Security koulutus tarjotaan kestoltaan 8 tunnin koulutuksesta 24 tunnin (3 päivän) täytenä turvallisuuskoulutuksena. Koulutuksen sisältö joko suunnitellaan Au Pair järjestöjen tarpeisiin tai tajoamme valmista HSI Groupin Au Pair turvallisuusseminaaria.
Matkustusturvallisuus
Uhkien tunnistaminen
Seksuaaliset hyökkäykset ja muut häirinnän muodot
Seksuaalisen väärinkäytöksen tunnistaminen
Kulttuuriset opinnot
Tehokas kommunikointi isäntäperheen kanssa (Verbaali-Judo)
Tehokas kommunikointi paikallisten viranomaisten kanssa
Elekieli
Itsepuolustuksen perusteet (Fight Like a Girl)
Yllä olevien aiheiden lisäksi tarjoamme ensiavun peruskoulutuksia sekä koulutusta tapahtumailmoitusten kirjoittamisessa tilanteessa, missä sinun tulisi tietää miten raportoida tapahtuma ja kommunikoida oikealla tavalla.