Konsultointipalvelut

Monet yritykset eivät harkitse oman asiantuntevan turvallisuuskonsultin palkkaamista ennen kuin tarve on syntynyt.
Jokainen meistä menee lääkäriin sairastuessaan, lakimiehen puheille oikeudellisten ongelmien kanssa tai
veroneuvojalle kun verottaja koputtaa ovelle. Miksi et siis käyttäisi puolueetonta turvallisuuskonsulttia kun on tehtävä
tärkeitä turvallisuuteen liittyviä päätöksiä tai arviointeja? Me olemme tarvitsemanne ratkaisu. Turvallisuuden
ammattilaisista koostuva tiimimme on erikoistunut hävinkinestotoimintaan, yritys- ja hotelli-/yökerhoturvallisuuteen sekä
viihdeteollisuuteen.

Olemme valmiina auttamaan sinua minkä tahansa hävikin vähentämisessä. Mitä tulee turvallisuustuotteiden myyntiin,
suosituksemme perustuvat tarpeisiinne, ei edustamaamme tuotteeseen tai palveluun. Tehtävämme on toimitanne
arviointi ja muutosten suosittelu, jotka parantavat turvallisuuttanne, vähentävät hävikkiä ja säilyttävät asiakkaat. Olemme
asiantuntijoita arvioimaan riskejä ja haavoittuvuuksia. Konsulttimme arvioivat liiketoimintanne ja suosittelelevat
kustannustehokkaita ratkaisuja riskien vähentämiseen toiminnassanne.

HSI:n asiantuntijat ovat harjoittaneet tehokasta turvallisuuskonsultointia vuodesta 1989. Käytössämme on erittäin laaja
tietopohja sekä kontaktiverkosto. HSI:n erikoisuuteena ovat kansainvälistä kokemusta omaavat konsultit. Tämän päivän
yritykset vaativat kansainvälisyyttä.

Palvelumme yltävät paljon perinteistä turvallisuuskonsultointia pidemmälle. Tarjoamme asiakkaillemme täydellisen
turvallisuuden paketteja. Konsultoidessanne yritystänne, käymme läpi jokaisen mahdollisen näkökohdan
tarvitsemassanne hävikinestoturvallisuudessa.  Päätös turvallisuuskonsultin palkkaamisesta yritykseenne tai
organisaatioonne ei välttämättä ole yksinkertainen mutta se on kuitenkin oikea. Turvallisuusalan ammattilainen voi
löytää riskejä, joita ette olisi koskaan odottaneet tai löytäneet. Olet investoinut liiketoimintaasi, miksi et investoisi
tulevaisuuteesi?

Ole hyvä ja käy katsomassa sivumme, josta löydät
turvallisuusneuvoja

Ota yhteyttä tänään  securityservices (at) haganahsecurity.com
Case studies | Julkaisuja | Tutkimus | Historia | Jäsenyys | Sivukartta
Copyright  HSI Group Haganah Security International 2005-2007