Pommiuhkatietoisuuskurssi Tampereella
POMMIUHKAT
Tämä on yhä tärkeämmäksi kehittyvä aihe jota vastuuntuntoisen hallinnon ja yritysjohdon ei tulisi
ylenkatsoa.
Oletteko hotellin tai ravintolan johtaja? Koordinoitteko tapahtumia tai johdatteko yleisen tapahtuman tai
tilaisuuden toimintoja?
Jos vastauksenne on myöntävä, on teidän vastuunne ja velvollisuutenne varmistaa että tämä tärkeä aihe
on opetettu turvallisuushenkilökunnallenne sekä muulle henkilökunnalle. Teillä on moraalinen vastuu
henkilökuntanne koulutuksesta. Tämän tekemättä jättäminen voi tulla eteenne oikeusjuttuina sekä
liiketoiminnan menetyksenä koska jätitte huolehtimatta vastuustanne laitoksen johtajana.
Kaikki yritykset ja organisaatiot, esimerkiksi hotellit, ravintolat tai tapahtumat voivat joutua kasvotusten
mahdollisen pommiuhkan kohteeksi joutumisen kanssa. Pettynyt työntekijä, tyytymätön tai turhautunut
asiakas tai kasvavaan trendiin kuuluva yksittäinen aktivistiryhmä, joka on kiinnittänyt huomionsa yrityksen
liiketoimintatapoihin, ovat kaikki mahdollisia pommiuhkan lähteitä. Aiheesta on tulossa yhä tärkeämpi
sivistyneissä maissa, erityisesti kun ajatellaan internetissä tarjolla olevien sivustojen määrää pommien
tekemisessä tai muissa kumouksellissa taktiikoissa.
Yleiskatsaus
Yleiskatsaus tarjoaa johdannon yrityksen johdolle sekä työntekijöille pommiuhkatietoisuuden
parantamiseen ja sisältää:
- Pommiuhkaussoittoihin vastaaminen
- Epäilyttävien esineiden/tavaroiden tunnistaminen työpaikalla
- Epäilyttävien esineiden/tavaroiden kanssa toimiminen
- Kirjepommitietoisuus
- Evakuointi
Kurssi on interaktiivinen ja se voidaan opettaa ja harjoitella työpaikalla.
Kurssi tulee tarjoamaan informaatiota turvallisuudesta vastaaville johtajille ja työntekijöille sekä
henkilöille, jotka saattavat joutua vastaamaan pommiuhkauksiin.
- Uhkan ymmärtäminen
- Johdatus pommeihin ja räjähtäviin laitteisiin
- Puhelimitse tehdyn pommiuhkauksen arviointi
- Epäilyttävän esineen identifiointi
- Työntekijöiden evakuoinnin hallinta
- Pommietsinnän suunnittelu ja suorittaminen
- Yhteistyö poliisin räjähdysaineyksikön kanssa
- Menettelytapojen ja toimintamallien valmistelu pommiuhkatilannetta varten
Harjoittelu koostuu useista käytännön kokoontumisista, jotka helpottavat osallistujia tarvittavan
ymmärryksen ja tietämyksen kehittämisessä jotta pommiuhkaohjelman toteuttaminen onnistuu
toimipaikalla. Käytännön kokoontumisissa aiheina ovat mm.:
- Toimintamallien ja menettelytapojen suunnittelu
- Uhkan arviointi
- Pommietsintöjen suorittaminen
- Pommietsintöjen johtaminen
Anna HSI:n auttaa Teitä suunnittelussa ja turvallisen työpaikan luomisessa laadukkaan
turvallisuuskoulutuksen ja konsultoinnin avulla. Ota meihin yhteyttä tänään. hsi (at) haganahsecurity.com
Ole hyvä ja käy katsomassa meidän >Bomb threat tips -sivua (pommiuhkavinkkejä).


BOMB THREAT A guide to bomb threat awareness for organizations
An organizations and Security professionals' guide to responding to bomb threats: "BOMB THREAT A guide
to bomb threat awareness for organizations" Provides applicable knowledge of preparing for bomb threats
situations and following upon that bomb threat Bomb threat will guide you in performing basic awareness,
assessment and action analysis of possible threats.
Within these pages you will be guided through all the possible basic scenarios a company may face in a
bomb threat. CEO', managers, security, and any employee or employer in any organization will walk away
with a greater understanding of handling a bomb threat situation.
This easy to ready and easy to follow guide will arm you with knowledge and understanding in how to
implement a plan for your organization.
Soft cover 21.70€
ISBN 978-952-92-3288-8
>>Read more
______________________________________________________________________